top of page
Search

Mitä syvä somaattinen työ voi avata kosketushoitojen tekemiselle?


Hypoteesimme ja tutkimamme ajatus on, että voit koskettaa toisessa vain niitä tasoja, joihin olet itsessäsi kosketuksissa. Emme opeta tiukan strukturoituja manuaalisia, mekaanisia otteita, vaan ennen kaikkea avaamme oven ruumiillisuuden prosessiin, joka syventyessään ohjaa sinut kuulemaan myös asiakkaan kehon kerroksia. Toki koulutamme työssämme parhaaksi havaitsemiamme tekniikoita, otteita, jatkumoiden yhtymäkohtia ja kannustamme kuulemaan kehon ehdotuksen: se todella pyytää välillä olemaan pinnassa, joskus mekaanisesti avaamaan triggeralueita, joskus seuraamaan luun rotaatiomaista liikettä - ja montaa muuta. Mutta et voi kuulla näitä, jos sinulla ei ole kirkastunut se osa omassa kokemuksessasi.


Somaattinen työ itsen kanssa on oman instrumenttinsa virittämistä yhä tarkemmille taajuuksille. Haluamme ohjata kanssamme opiskelevia vahvistamaan omia rajojaan ja tukeutumaan omaan keskilinjaansa, jotta työ pysyy voimavaroja tukevana ja vältytään myötätuntouupumukselta. Vaikuttavat kosketushoidot, kehon prosessien avaaminen ja liike nostaa myös pintaan joskus vaikeitakin kokemuksia. Vakaa kokemus omasta ruumiillisuudesta luo terveen pohjan ymmärtää omat ammatilliset rajat ja näin pystymme kannattelemaan ammattilaisina tilaa asiakkaan prosessille.


Kokemuksellinen anatomia ja vahva anatominen, fysiologinen ja psyykkinen osaaminen nivoutuvat meidän koulutuksissa yhteen luoden reittejä yhä vaikuttavampaan ja terapeuttisempaan tapaan kohdata asiakkaat - ja itsensä.


Karoliina ja Maija


5 views0 comments

Recent Posts

See All

Perusmoduulin sisältö

Me koemme, että fysioterapiasta puuttuu ruumiillisuus. Emme kuitenkaan halunneet luoda koulutuksiamme vain fysioterapeuteille, vaan kutsumme ruumiillisuuden äärellä kaikki ihmistyöntekijät, jotka halu

Kehosta ruumiillisuuteen

Haluamme ihmetellä yhdessä ruumiillisuuden prosessia. Irrottaa, tai ehkä keventää otettamme kehosta, joka sanana kulttuurissamme on ulkoapäin ohjautuvaa. Kutsua teitä sen sisäsyntyisen, jatkuvasti muu

Comments


bottom of page